Huume, joka kuuluu terveenkin elämään
Ruokariippuvuus on ilkein, koska suhdetta ruokaa ei voi katkaista.
-Jonna/Siskonmakkarat (toim. Laura Hakala)
Olin päättänyt parantua. Olin päättänyt alkaa syömään. Minulla oli oikeus syödä. Mutta mitä ihmettä oli normaali syöminen? Syöminen meni aina yli tai ali. Tutut ääneen kummastelivat kun otin kolmannen lautasellisen kiisseliä. Yritin vain syödä normaalisti, ilmeisesti se ei ollut sitä. Yritin ruokalassa ottaa mallia muiden annoksista, ne olivat valtavia. Oli vaikeaa arvioida, milloin otin itse oikeasti liikaa ruokaa, kun muidenkaan annokset ei tuntuneet normaaleille. Olisi ollut niin kovin paljon helpompaa olla sitten syömättä kokonaan.
Tupakoitsijoita neuvotaan välttämään tilanteita, joissa on tottunut polttamaan. Nistejä neuvotaan jättämään kaveriporukka jossa on käyttänyt aineita. Syömishäiriöisiä neuvotaan syömään. Mutta miten ihmeessä pääsisin syömishäiriöstä eroon kun käsketään keskittymään ruokaan?
Kokeilin bulimiaa. Söin (kyllä, joskus sitten niitä liian isojakin annoksia) ja oksensin. Samaan aikaan yritin tervehtyä (=alkaa syömään) ja päästä eroon "huumeestani" (=oksentaa ruoka). Yhtälö ei toiminut kovinkaan hyvin.
Valheita ja niiden peittelyä
Oli helppoa valehdella syömisestä ja ruoasta. Kun oli muutaman kerran kokeillut valheita, ne tulivat seuraavilla kerroilla automaattisesti eikä edes tajunnut valehtelevansa. Meni vuosia ennen kuin tajusin, että on hieman kummaa sotkea lautasia ketsupilla vaikkei ole syönyt. Ja viedä roskapussi vain jottei muut voisi tarkistaa mitä olen todella syönyt ja mitä en. Valheiden peittely oli automaatio.
Kun joku kysyi, mitä olin syönyt päivällä, liiottelin aina. Edelleen joudun tarkkailemaan itseäni, jotten lisäisi todellisiin määriin jotain ylimääräistä. Ruokalistat piti koulussa lukea jotta tiesi mitä piti valehdella syöneensä.
Vaikka valehteleminen oli helppoa, sitä ei ajatellut, vaati se silti hieman suhteettoman paljon töitä. Valheiden varmistelu vaati energiaa ja kekseliäisyyttä. Helpommalla olisin varmastikin päässyt, jos olisin sanonut suoraan, etten ole syönyt. Se kun taisi joka tapauksessa olla itsestäänselvää.
En ollut sairas, ainakaan riittävän sairas
Meni pitkään epäillessä sitä, olinko todella sairas. Välillä tuntui, että vain esitin olevani sairas. Tarvitsin jotain todisteita sille että olin sairas, ainakin riittävän sairas. Siitä huolimatta, että tajusin käyttäytymiseni olevan sairasta ja johtavan sairauksiin, oli se sitten näyteltyä tai aitoa. Sairaan näytteleminenkin on sairautta.
Todisteiden haku vain meni hieman liian pitkälle. Niitä etsiessäni sairastuin myös bulimiaan ja sekoitin sekä kehoni että mieleni täysin.
Olenko syömishäiriöinen, joka valehtelee olevansa terve, vai terve, joka valehtelee olevansa syömishäiriöinen? Valehteleva joka tapauksessa.
- Emma / Siskonmakkarat (toim. Laura Hakala)
