maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Lenkkeilyn ihanuutta

En pitänyt juoksemisesta, lenkkeilystä. Silti se oli asia, jonka tietoisesti valitsin syömishäiriöiseen elämääni. Lenkkeily kuului anorektikon elämään, joten minähän juoksin, huolimatta siitä, nautinko siitä tai en.

Lenkillä käymisellä oli kaksi tarkoitusta. Toinen oli kuluttaa energiaa, syötyjä (tai vaikka syömättä jätettyjäkin) kaloreita. Toinen taas oli peittää mielen paha olo fyysisen pahan olon alle. Juoksin niin, etten enää saanut henkeä, niin että nilkkoihin sattui, niin että pysähtyessä pää tuntui räjähtävän. Liikennevaloihin ei voinut pysähtyä, koska silloin olisi pyörtynyt, piti jatkaa tasaista vauhtia kotiin saakka. Piti huijata kehoa jaksamaan hieman pidemmälle mitä olisi jaksanut. Lenkin jälkeen kenkiä pois ottaessa ei enää nähnyt eteensä, piti ottaa tukea seinistä suihkuun kävellessä. Korvissa humisi. Oli hyvä olla.

posted by . @ 23:14